Eikö olekin vaikeaa huomata, että olemme avuttomia televisiosta löytyviä pahuuksia vastaan? Emmekö ole järkyttyneitä, kun luemme barbaarisista, rikollisista teoista impressiomediasta? Mutta olemmeko STRESSATTUJA, koska vastustamme pahuutta? Olisimmeko sekä kiinnostuneita että motivoituneita taistelemaan "pahuuksia" vastaan, jos ne eivät olisi jonkun muun, vaan oman keksintömme?
Tunteet
Tunnemmeko olomme rentoutuneeksi, kohonneeksi tai riemuitsevaksi, jos näemme muutaman fantastisen toiminnon? Usein tunnemme iloa nähdessämme jaloja tekoja digitaalisessa mediassa ja lukiessamme niitä painetussa mediassa. Mutta olemmeko onnellisia, koska olemme näiden hyveiden päähenkilöitä? Olemmeko jumaluuden puolella? Vaikka voisimme ajatella olevamme maan hyvinvoinnin päähenkilöitä, emmekö tunne kateutta, kun näemme "meidän" unelmiemme olevan korkealla ja muiden ihmisten toteuttamia? Emmekö loukkaannu, jos meitä ei halustamme huolimatta heijasteta televisioon? Emmekö tunne itsemme masentuneiksi, jos emme saa sitä kunniaa ja ylistystä (jonka uskomme ansaitsevamme)?
Näyttää siis siltä, että vastarintaa pahaa kohtaan ja tukea ansiota tai jumaluutta kohtaan on vain, jos emme ole vaarassa ja jos meidän pitäisi saada kunniaa ansiosta tai jumaluudesta, vastaavasti. Eikö olekin niin, että vastustuksemme tai palveluksemme on selvästi ehdollista? Tällainen ehdollinen vastustaminen tai palveleminen ei kuitenkaan KOSKAAN tarjoa sellaista tyydytystä, joka voi saavuttaa sydämemme syvyydet! Siksi kutsumme tätä käyttäytymistä HYPOKRISIAKSI! Jos emme näe pahaa sisällämme, kun katsomme sitä digitaalisesta mediasta tai näemme sen painetussa mediassa, olemme varmasti "häiriintyneitä", mutta vain pinnallisesti ja voimattomasti.
Pidä mielessä
Kääntäen, jos emme pysty suhteuttamaan itseämme emmekä näe näkymätöntä yhteyttä ja ehdotonta hyvää tahtoa ja tukea jonkun toisen hyveellisille saavutuksille, emme voi saada lisäystä, vaikka todella ansaitsisimme sen! Molemmissa tapauksissa STRESSI pysyy koskemattomana ja rapauttaa meitä edelleen. Niinpä pysymme STRESSISSISSÄ riippumatta siitä, näemmekö mediassa pahaa vai ansioita! Toinen asia on, että jos yritämme edelleen sivuuttaa tai paeta puutteitamme, meistä tulee silloin kyynisiä ja STRESSIÄ ja jatkamme "näkemään" virheitä toisten hyveellisissä saavutuksissa ja väistämättömyyttä ja normaaliutta rikoksissa ja perversioissa.
Seuraava kohta on se, että pysymme kylminä, neutraaleina ja jopa masentuneina, vaikka meitä kunnioitetaan ja ylistetään ajattelemalla, että se ei ole totta (koska meillä on syvä alhaisuus, jota ei voi sytyttää tuleen, itsellemme ja muille). Olemme kylmiä, neutraaleja ja masentuneita myös sen filosofisen päihtymyksen vuoksi, että kaikki on katoavaa, väliaikaista, impermanenttia, lähtöä eikä mitään, mitä pitää varoa! Olemme säälittäviä, reagoimattomia ja melankolisia, jos meitä laiminlyödään tai nöyryytetään, koska odotamme sellaista "roistomaisen käyttäytymistä vain" toisilta, joita kohtaan meillä on halveksunta ja epätoivoinen asenne (eli emme odota mitään ihailua)!
Remenber
Siten pysymme jatkuvasti STRESSSISSÄ, ehdoitta, riippumatta siitä, ihaillaanko meitä tai ollaanko onnellisia vai laiminlyödäänkö meitä, masennetaanko meitä tai nöyryytetäänkö meitä! Mikä on syy? Tärkein syy on erkaantumisemme todellisuudesta ja autenttisesta itsestämme sekä samaistumisemme kehoomme, ulkonäköömme, taloudelliseen tilanteeseemme, kykyymme, älykkyytemme, uskontomme, rotuumme, kastimme, asuinpaikkamme ja ideologiamme. Yksilöllisyytemme menestys antaa vain pinnallista ja väliaikaista kerskailua, ja epäonnistuminen tuottaa rappeuttavaa ja invalidisoivaa masennusta! Erottuminen todellisesta itsestämme on itsestään selvää ja aiheuttaa STRESSIÄ ja tyytymättömyyttä kaikissa olosuhteissa. Lisäksi, jos egomme on jäykkä, saamme enemmän STRESSIÄ ja tarjoamme enemmän STRESSIä muille, kun saamme, ylimielisiä, synkkiä, väkivaltaisia, itsemurhaa tekeviä, hyväksikäyttäviä, hyväksikäytettyjä, rikoksentekijöitä, uhreja, huijareita, terroristeja ja huijattuja ja viattomia, mutta itsepäisiä ja jopa fanaattisia uhreja!
Siksi sanotaan yleisesti, että jos poistat egon, olet vapaa kivuista ja nautinnoista. Mutta tämä ei ole suoraviivaista eikä asianmukaista. Eikö ole totta, että kun samaistumme perheeseemme, yhteiskuntaamme, kansakuntaamme ja maailmaan, suoritamme velvollisuutemme niitä kohtaan? Eikö ole totta, että egomme (identiteettimme) lääkärinä, lakimiehenä, ministerinä ja maanviljelijänä mahdollistaa sen, että voimme työskennellä yhteiskunnassa helposti, toisiaan täydentävästi ja sopusoinnussa? Eikö ole totta, että yksilöllisyytemme on välttämätöntä, jotta voimme omistautua työllemme, vaikka se tarkoittaakin nautintojen tai tuskien saamista?
Ego
Egolla sinänsä on oma tehtävänsä, eikä sitä voi tuomita. Todellisuudessa, vaikka se tuomittaisiinkin, se pysyisi kanssamme, osana elämäämme. Kuitenkin kokonaisvaltaisen stressinhallinnan (jonka sydän on NAMASMARAN) avulla minämme (yksilöllisyytemme) kukoistaa todelliseksi itseksemme, ja alamme ylevästi kunnostautua tyttärenä, vaimona, äitinä, lääkärinä, lakimiehenä, tiedemiehenä jne. ja myös kotitalouden, kylän, maan, uskonnon ja maailman jäsenenä!
On kuitenkin ymmärrettävä, että stressinhallintaa ei voi kokea pelkällä viestinnällä, lukemisella, keskustelulla tai arvailulla. Sen kokemusta ei ole saatavilla vain älyllisen analyysin tai pohdinnan avulla. Täydellinen stressinhallinta voidaan saada jatkuvalla opiskelulla, keskustelulla, harjoittelulla, jakamisella ensisijaisesti!